Opas Monika website!

Guest book

Riitta ja Heli / 2016-07-29 /

Helteiset kiitokset mukavasta opastuksesta! Päivä oli erittäin antoisa ja paljosta olisimme jäänet paitsi ilman tätä.

Tuija ja lapset / 2016-07-11 /

Tuhannet kiitokset vielä kerran Monikalle elämämme parhaasta kaupunkilomasta! Vietimme 5 päivää Budapestissa ja koska ymmärsimme ensimmäisenä päivänä mennä Monikan opastetulle kierrokselle, loma sujui kuin tanssi. Osasimme matkustaa julkisilla haluamiimme paikkoihin (Monika antoi meille kartan, johon oli valmiiksi merkitty esim. vaihtopaikat), ja sekoilu sekä eksymisen aiheuttama ajan- tai rahanhukka jäi kokonaan pois ohjelmasta :-). Kierroksen lisäksi saimme jo etukäteen hyvät ohjeet, miten tulla julkisilla lentokentältä keskustaan, ja jälkikäteen vielä apua esim. junalipun ostamiseen, kun kävimme vielä loppulomasta Balatonilla. Monikan kierroksella viihtyivät niin 7-, 15- ja 18- vuotiaat lapset kuin äitikin paremmin kuin hyvin. Meillä oli ns. budjettiloma, ja Monikan ansiosta pysyimme budjetissa, joten todellakin hintansa väärtiä palvelua!

Oulun NMKY:n Mieslaulajat / 2016-06-12 /

Tuhannet kiitokset ja lämpimät halaukset Monikalle asiantuntevasta ja huumorilla höystetystä opastuksesta kuoromatkallamme 6.-10.6.2016 kaikkien meidän laulajien, kuoronjohtajan ja mukana olleiden siippojen puolesta. Suurkiitos myös erikoistilanteiden huolehtivasta hoitamisesta. Budapest ja monet sen lähialueista tulivat tutuiksi niin historin kuin nykypäivänkin osalta. Monika osoitti olevansa opas, joita löytyy vain yksi tuhannesta.

Cityklinikan TYHY-matkalaiset / 2016-05-17 /

Koko porukka kiittää Monikaa mukavasta kaupunkikierroksesta. Oli mukava kuulla kaupungin historiasta, lähihistoriasta ja nykypäivästä. Kävely ja julkisilla liikkuminen onnistui mainiosti ja taitavana oppaana sadekin taukosi juuri sopivasti. Käsi sydämellä voimme suositella Monikan palveluita kaikille jotka niitä saattavat tarvita!

Johanna, Elise ja Satakunnan keskussairaalan tytö / 2016-05-16 /

Kiitokset pitkän viikonlopun järjestelyistä Monikalle ja Gabille. Bussit kuljettivat meitä sovitusti paikasta toiseen. Kaupunkikierros Gabin johdolla oli mielenkiintoinen. Tutustuminen Kalliosairaalaan ei olisi ollut mitään ilman Monikan upeaa tulkkausta ja kaiken kruunasi risteily Tonavalla. Kiitos teille ammattilaiset!

Ilona ja Sonja / 2015-12-16 /

Kiitokset Monikan juostavalle sijaiselle Gabille. 3h kaupunkikierros oli hyvin informatiivinen ja auttoi hahmottamaan kaupunkia sekä siinä kulkemista. Gabi auttoi matkalippujen ostamisessa, neuvoi mm. hyviä ruoka- ja ostospaikkoja, nähtävyyksiä sekä kylpylöitä. Gabilta sai kysyä neuvoja enne matka. Hän päivysti puhelimessa myös matkamme aikana, silta varalta, että tarvittaisi apua. Onneksi mitään ei sattunut. Taksi kannattaa tilata Monikan kautta. On hieman edullisempi, sekä kuskin ajotyyli rauhallisempi, kuin hotellin tilaamalla taksilla. Suositellaan lämpimästi! Hyvää joulun odotusta.

Maarit ja Tarja / 2015-09-27 /

Kaksi naista lähti ensimmäistä kertaa seikkailemaan Budapestiin. Onneksi löysimme opas-Monikan, joka auttoi meitä heti alkumetreillä tilaten kentälle tulotaksin ja myös lähtötaksin. Hän antoi meille Budapestin historiasta hyvin seikkaperäisen tietopaketin. Kiitos Monika niistä karttamerkkinnöistä, jotka auttoivat meitä löytämään suklaatehtaan, herkkukahvila Szamosin ja monet muut upeat paikat. Kävimme vielä uudelleen katsomassa Linnavuorella "Tuhkimon portaat". Olemme lämpimästi suositelleet ystävillemme sinua oppaaksi heidän tuleville Budapestin matkoille.

Tyti, Niina ja Riitta / 2015-09-01 /

Tuhannet kiitokset Monikalle hyvästä opastuksesta ja hyvistä neuvoista. Ensimmäistä kertaa Budapestiin matkustavalle erittäin hyvä käyttää opaspalvelua. Sai matkasta huomattavasti enemmän lyhyessä ajassa. Monika hoiti taksikyydit kentältä/kentälle, liput risteilylle, matkakortit julkisiin ym. Budapest aivan loistava paikka ja paljon jäi nähtävää vielä seuraavaan kertaan. Äiti sai ikimuistoisen syntymäpäivä reissun. Kiitos Budapest, nähdään taas...

Kirsi / 2015-08-20 /

Suosittelen Monikan opastusta kaikille Budapestin matkustaville! Saat asiantuntevan ja ammattitaitoisen opastuksen, jonka avulla saat paljon enemmän irti matkastasi.

Sari Erkkilä / 2015-07-12 /

Erittäin paljon kiitoksia asiansa osaavalle, avuliaalle, luoteattavalle Beatalle. Hyvä kaupunki ja nähtvyyksien sekä julkisen liikenteen opastus. Hienoa tietoa Unkarin historiasta. Näin ensi kertalaisena ja vähänkin omatoimimatkaaajana opastus oli todella hyvä ja lopun lomaa osasimme hyvin liikkua Budapestissä. Hintansa väärti. Vielä jäi paljon nähtävää ja koettavaa. Siis tapaamisiin Budapest!! Terveisin Sari ja Ville

Contact Me

opasmonika@gmail.com

+36 20 466 9967

Your message has been sent. Thank you!